Kuka Sasu?

 
Tämä blogi ei ole minun, 
se on meidän, mennään yhdessä kohti kauniimpaa huomista ♡



Moikka. 
Ihan ensin, haluan kertoa miksi tämä blogi on perustettu. 
Jotta meidän kaltaiset, laihuutta ihannoivat ihmiset voisivat tukea ja tsempata toisiaan, jakaa omia vinkkejä, ja muita laihdutus juttuja. Itse kukinhan meistä tarvitsee välillä potkua persaukseen, vai mitä?  

Kuka sasu? 

Noh, ketäänhän ei voi ensimmäisen 'esittelyn' perusteella sanoa tuntevansa, enkä tiedä voiko 'kasvotonta' ihmistä edes oikesti tuntea, mutta alempana jokunen sana minusta ja elämästäni. 

Haluan tässä vaiheessa myös mainita, että kuvat blogissa eivät ole minun, ellen toisin ole ilmoittanut. 


Olen 21 -vuotias suomalainen nainen, ja olen näissä aihe piireissä mukana varmaan seitsemättä vuotta elämässäni. 

Aloitin vuonna 2013 - 2014 ihailemaan laihoja, kauniita naisia. Siitä tämä kaikki lähti. Olin yläasteen alussa vähän chubby, ja häpesin itseäni enemmän kuin koskaan. Löysin kuitenkin nopeasti thinspiration blogeja ja kirjoituksia. Ja päätin, että haluan olla kuin naiset niissä kuvissa. Yhtä kaunis.
En kerro kuitenkaan vielä tässä vaiheessa enempää näistä alkuajoista. Katsotaan nyt kiinnostaako ihmisiä edes lukea. 

Laihduttaminen ei kuitenkaan ole ollut mukana aktiivisesti koko aikaa. 
Tässä välissä, n. Parin vuoden ajan jätin kaloreiden ja vaaka lukujen seurannan pois melkein kokonaan. Täytyy ehkä mainita, että näihin aikoihin olin pahasti päihderiippuvainen. Silloin laihdutus ja siihen liittyvä elämäntyyli jäivät kakkoseksi. 
Myös perheeni ja ystävät puhuivat 'järkeä' ja aloin taas syömään. 

Olin 'terve', he sanoivat. 
Olin 'normaalipainoinen', he sanoivat
Olin 'saanut muotoja', he sanoivat.


Ja fuck that. 
Nyt olen onneksi taas löytänyt inspiraation olla vahva ja aloittaa uudestaan. Inhottaa niin paljon elää tällaisena. Asian on muututtava. 

Painoni nousi tämän 2 vuoden aikana jonkun verran, tottakai. Ja kun tämän tajusin hiljattain, olin oksentaa ajatuksesta. 

No, nyt se sama määrä täytyy saada myös pois. Ja nopeasti. Se on ensimmäinen tavoitteeni.
Tervetuloa seuraamaan matkaani kohti tavoitteita 🖤 
Pidetään yhtä, me ollaan vahvoja!

Kommentit

Suositut tekstit